Laaja katukuva


Tervetuloa Vanha Rauma Yhdistyksen kotisivuille!

Yhdistys ja arvot

Vanha Rauma Yhdistyksen aatteellisena tarkoituksena on toimia elinvoimaisena säilyneen Vanhan Rauman ja sen rakennushistoriallisten arvojen vaalijana.


Yhdistys on ollut sen perustamisvuodesta 1974 saakka aktiivinen Vanhan Rauman asioissa ja tuonut esiin oman näkemyksensä Vanhan Rauman suojelemisessa. Aloitteita on tehty mm. Raumanjoen penkereen kunnostamisesta ja torin kaivauksissa löydetyn holvikellarin jättämisestä näkyville. Viime vuosina kannanotot ovat koskeneet esimerkiksi kauppakeskuksen rakentamista Vanhan Rauman välittömään läheisyyteen maailmanperintöalueen suojavyöhykkeelle.


Yhdistys pyrkii muokkaamaan asenteita suojelumyönteisiksi ja välittämään Vanha Rauma -tietoutta uusille sukupolville. Näkyvin vuosittainen tapahtuma ja Pitsiviikon vetonaula on Avoimet pihat -tapahtuma, jolloin useat kymmenet Vanhan Rauman asukkaat avaavat kotipihojensa portit paikallisten ja matkailijoiden ihasteltaviksi. Pihoilla vanha tavara vaihtaa omistajaa, mutta myös ajatukset vanhan vaalimisesta. Pihoille tehdään vuosittain arviolta jopa 70 000-80 000 käyntiä.